Viime viikolla oli talviloma ja silloinhan se leivonta innostus iski oikein urakalla päälle.

Velipoika täytti 16 vuotta ja sen synttäreille tuli tehtyä vähän kaikenlaista.

Tässä jotain:

KTM-logolla koristettu kakku. Ensimmäinen marsipaani kokeilu. Onnistui ihan ok jos ei jotain pieniä kerman valumia oteta huomioon... Oranssi marsipaani pohja värjätty punaisella ja keltaisella karamellivärillä ja KTM kuvaan piirsin ääriviivat tietsikan ruudusta leivinpaperille ja pistelin leivinpaperin läpi mustaksi värjättyyn marsipaanin. Sitten puukolla leikkasin kuvion ääriviivoja pitkin ja paistinlastan avulla nostin kakun päälle. 10 munan pohja(meillä on iso perhe:D) ja täytteenä on banaani-omenamössöä ja vaniljakastiketta. Pursotukset ihan tavis kuohukermalla johon sekoitin purkillisen rahkaa.

Heh, näiden keksien teko oli itseasiassa täysin vahinko. Yritin tehdä pusuja (kuva tulee näistä myöhemmin) ja marsipaani ei sitten jostain syystä onnistunut (ilmeisesti marianne crushin suklaa suli), ni päätin heittää toisen Marie keksin päälle ja sit sokerikuula vaan päälle ja tadaa. Ihan hyviä kuulemma olivat. :p Eli kekseissä on ihan kaupan Marie keksit molemmin puolin ja välissä marenkiyritys jonka seassa vajaa puolikas pussi marianne crushia. Musta ruusu on pikkuveljen (8vee) tekemä. :)

Tässä vielä Sinappiset kinkkukääröt. Ohjeen löysin Täältä. Nämäkin näkyivät maistuvan. :)

Pusujen kuvat tuleepi myöhemmin. :)

Noh, nuo edelliset tein siis keskiviikkona ja torstaina, mutta eihän se siihen jäänyt. Perjantaina oli taas pakko päästä leipomaan joten päätin sitten ruveta tekemään kääretorttua, joita sitten ihan vahingossa tuli kaksi:

Ensimmäisen kokoon en ollut tyytyväinen. Halusin todella ISON ja muhkean siitä, joten tästä tuli vaan pursotusharjoittelu. :p Päällä siis kuohukermaa ja rahkaa taasen. Kukat on värjättyä marsipaania.

Tähän tein sitten kaksinkertaisen pohjan ja tämä sitten oli todella iso ja muhkea. :D Perhoset ja kukat on tehty värjätystä marsipaanista Bake and Partysta tilatuilla muoteilla. Niitä oli tarkoitus oli paljon ja niin niitä olikin. :D

Eilen oli vielä tehtävä sämpylöitä pahimpaan tuskaan, mutta niistä ei ole kuvaa... :p Lisäilenpä tänne vielä jokupäivä muita tekemiäni leipoiluja. :)

HUOM! Itse en ole mitään näistä edes maistanut meneillä olevan tiukan dieetin takia.

Nyt moimoi! <3